Pian perustamisensa jälkeen säätiö osti taidekeskusta varten Italiasta, noin 30 km päässä Firenzen kaupungista sijaitsevan Castello di Pratelli -nimisen linnan ja aloitti sen kunnostamisen. Työ oli melkein valmiina William Lehtisen kuollessa 23.3.1975.

William Lehtisen kuoleman jälkeen sukupolvi vaihtui säätiön hallituksessa sen sukulaisille varatuilla paikoilla. Korkean ikänsä ja terveytensä takia Greta Skogster-Lehtinen ei enää halunnut jatkaa. Perustajajäsenet olivat yhdessä päättäneet seuraajistaan. Säätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi tuli Greta Skogster-Lehtisen vanhimman veljen, Aimo Skogsterin poika, diplomi-insinööri Mauri Skogster ja varapuheenjohtajaksi kauppaneuvos Eero Koivulehto. Greta Skogster-Lehtinen jatkoi kuitenkin säätiössään taideteollisuuden ja muotoilun asiantuntijana vuoteen 1984 asti ja seurasi kiinnostuneena säätiön toimintaa aina kuolemaansa 11.2.1994 saakka.

Uusi hallitus otti harkittavaksi myös Castello di Pratellin kohtalon. Säätiö lähestyi Suomen Taiteilijaseuraa ja Teollisuustaiteenliitto Ornamoa tarjouksella, jonka mukaan se lahjoittaisi linnan ja tukisi apurahoilla sinne lähteviä taiteilijoita. Säätiö ei kuitenkaan vastaisi enää linnan ylläpidosta. Kummallakaan liitolla ei ollut varaa taidekeskuksen ylläpitoon, eikä opetusministeriökään lähtenyt mukaan hankkeen rahoittamiseen. Castello di Pratelli päätettiin myydä ja siitä luovuttiin lopullisesti vuonna 1980. Koko ajan linna oli käyttämättömänä, mutta sen hankintaan ja korjauksiin käytetyt varat saatiin lähes kaikki palautettua säätiölle.

© Greta ja William Lehtisen Säätiö      webdesign by xip&yam © 2007